Oliko anteeksipyyntö vilpitön?

Oliko anteeksipyyntö vilpitön?

”Nyt mä kuitenkin kysyisin, kun tässä on tätä kivetyksen likaisuutta ja muuta roskaamista käyty, tätä keskustelua, mutta mitä Oulun kaupunki aikoo tehdä sille ihmisroskalle, jota siellä on yllättävän paljon? Siis tarkoitan niitä vähäosaisia ihmisiä, jotka käyttää ammattimaisesti alkoholia, huumeita, päihteitä, ja ovat ottaneet Isokadun nyt kodikseen?”

Näin kysyi keskustan kaupunginvaltuutettu Riikka Moilanen Oulun kaupunginvaltuuston kokouksessa, aiheutti viikon suurimman kohun ja joutui eroamaan tehtävästään Pihlajalinnan alueellisena toimitusjohtajana.

Sen jälkeen mediassa on keskusteltu lähinnä siitä, oliko Moilasen anteeksipyyntö riittävän vilpitön.

Olisiko kohu ja potkut voitu välttää, jos hän olisi heti pyytänyt anteeksi väärää sanavalintaansa, eikä vain sitä, että se saattoi loukata jotakuta valtuustosalissa?

Sama keskustelu nousee esiin aina, kun joku päästää julkisuudessa suustaan sammakon. Katuuko hän oikeasti? Oliko anteeksipyyntö riittävä?

Tämän näennäiskeskustelun varjoon jää itse asia: onko tosiaan niin, että turistit eivät uskalla kulkea Oulun keskustan pääkadulla, koska päihdeongelmaiset ovat ottaneet sen kodikseen? Mitä asialle pitäisi tehdä? Onko näillä ihmisillä muuta paikkaa, minne mennä?

Entä onko laajemminkin niin, että näemme päihdeongelmaiset ”ihmisroskana”, siis pelkkinä ongelmina ja häiriötekijöinä, jotka tulisi siivota meidän ”kunnollisten” ihmisten silmistä? Onko syrjäytyneellä silmissämme ihmisarvoa?

Tällaista keskustelua olisin toivonut Moilasen valtuustossa esittämän kommentin jälkeen. Sen sijaan saimme kriisiviestinnän asiantuntijan vinkit siihen, miten anteeksipyyntö olisi oikeasti pitänyt tehdä.

 

 

Comments are closed.
Etusivulle