Kun kirjoitan tätä blogia, ihana auringonsäde valaisee ikkunan läpi silmänurkkaani.

Aamulla herätessäni oli kuitenkin pimeää, ja illalla työpäivän jälkeen on taas pimeää. Tuo sysimusta säkkipimeys tulee päivä päivältä vain aiemmin.

Kellojen siirrosta se alkoi: iltaisin iskevä kaamosväsymys. Työpäivän jälkeen haluaisin vain ryömiä peiton alle ja nukahtaa talviunille. Kun ulkona on pilkkopimeää, kroppani uskoo, että on yö.

Pahimpia ovat ne marras-joulukuun sateisen harmaat päivät, jolloin päivän erottaa vain vaivoin yöstä. Silloin tuntuu, kuin en heräisi kunnolla koko päivänä.

En ole tuntemusteni kanssa yksin: Duodecimin Terveyskirjaston mukaan 10-30 prosenttia väestöstä kärsii talvikuukausina kaamosoireilusta.

Kirkasvalolamppu voi auttaa, mutta itse koen saavani eniten virtaa liikunnasta. Vaikka ei yhtään huvittaisi, vedän illalla nastalenkkarit jalkaan ja lähden lenkille. Kun palaan kotiin, olo on yleensä selvästi energisempi.

Onneksi kaamosta ei kestä ikuisesti. 50 päivän kuluttua yöt alkavat taas lyhentyä!